”THEY SAID YES! I CAN STAY!”, ”SAAN JÄÄDÄ!” nämä sanat ja monta muuta eri variaatiota viestii sitä käsittämätöntä iloa, onnea ja helpotusta, jonka ilman huoltajaa tullut alaikäinen turvapaikanhakija saa kokea, kun on kuullut saaneensa myönteisen oleskeluluvan. Olen saanut kuulla nuo sanat ja nähdä sekä aistia tuon riemun monesti työssäni näiden lasten ja nuorten parissa. Se ilo ja onni tarttuu. En kuitenkaan voi koskaan edes ymmärtää miltä tuntuu se, kun pitkä ja ahdistava odotus päättyy ja tulevaisuuden ovet aukeaa vihdoin edessä. Ne samat ovet jotka on pidetty visusti lukossa tähän saakka. Niitä ovia on varjostanut täydellinen epätietoisuus tulevaisuudesta. Usko on ollut monina hetkinä koetuksella, kun omat haaveet ja unelmat ovat muiden käsissä. Ihmisten, jotka arvioivat sitä täyttääkö juuri tämän lapsen tai nuoren kertomus häneen kohdistuvasta vainosta ne kriteerit, joilla kansainvälistä suojelua myönnetään. Tuskaa tuottaa lohduttomat yöt joita varjostaa suuri ikävä perhettä kohta
Tätä blogia kirjoittaa henkilö, joka työskentelee ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden parissa. Blogin tarkoituksena on jakaa sitä arkea ja todellisuutta, jota nämä Suomeen yksin saapuneet lapset käyvät läpi. Heidän ääni on vahvasti läsnä teksteissä. Pysyn anonyyminä, jotta voin suojella lasten yksityisyyttä ja kuvaankin teksteissä asioita yleisellä tasolla, enkä niinkään yksittäisten nuorten osalta.